maanantai 9. elokuuta 2010

Myrkkysaasteita ilmassa

Venäjällä roihuavista metsäpaloista on kantautunut tuulten mukana myrkyllisiä ilmansaasteita Suomeenkin. Täällä Espoossa oli ainakin viime sunnuntaina ahdistavan huono ilma, eipä tehnyt mieli juuri ulkona oleskella. Viranomaiset myös varoittivat ulkona kuntoilusta, sillä kiivaan hengittämisen tuloksena elimistöön pääsee haitallisia partikkeleja todella tehokkaasti.
Aloitin itselleni uuden Life Detox-kuurin, sillä tällaisessa tilanteessa kehonpuhdistusta todella tarvitaan. Muutama kerta ennen syksyä puhdistaa elimistöä, virkistää ja auttaa myös painonhallinnassa. Mikseihän dieetti kesällä koskaan oikein onnistu?