tiistai 25. toukokuuta 2010

Hyvä kunto ei riipu iästä

Tänään kuntosalilta tullessani mietin Ikäinstituutin seminaarissa kuulemaani tutkimusfaktaa, jonka mukaan hyvä kunto ei ole iästä riippuvainen. Niinhän se on, vaikka usein pidetään kuin itsestään selvänä asiana, että ikääntyessä tulee huonokuntoiseksi ja sairaaksi.
Jos ei oteta huomioon joitakin perinnöllisiä sairauksia, suuri osa sairauksista on itse aiheutettua. Ja perinnöllisissäkin sairauksissa yleensä peritään vain alttius sairastua, mutta itse voi tehdä paljonkin sen eteen, ettei sairaus koskaan puhkea.
Omalla kuntosalillani vanhimmat asiakkaat ovat hyväkuntoisia yhdeksänkymppisiä.

Somerolla Lamminniemen Hyvinvointikeskuksessa käydessäni kuulin heidän "tähtioppilaastaan", joka oli 86-vuotias nainen. Aloittaessaan voima- ja tasapainoharjoittelun kuntosalilla hän ei päässyt kunnolla edes tuolista ylös, ja nyt hän nostaa jalkaprässissä 100 kiloa! Tutkimuksissa on osoitettu monet kerrat, että lihaskunnon kasvattamisellakaan ei ole ikärajaa, vaan voimat kasvavat treenatessa vanhanakin.
Liikunta lisää paitsi voimaa, myös aineenvaihduntaa, joka hidastuu iän myötä. Ja kun yleensä myös aktiivisuus ja liikunta vähenevät, ollaankin jo huonon kunnon kierteessä.
Detox-kylpy pistää vauhtia aineenvaihduntaan ja on hyvä tuki liikunnalle matkalla kohti parempaa kuntoa. Oma kokemukseni on, että kolmannen kerran jälkeen muutos näkyy ja tuntuu selvästi myös vyötäröllä. Keventynyt olemus taas aktivoi liikkumaan enemmän, ja syntyy hyvä kehä. Kuuden kerran sarja Life Detoxia kahdesti vuodessa, ja väliin muutama ylläpitokerta. Suosittelen!